Voi höpötys.

919997.jpg

Oli hinku vääntää kakkua ja kun miehen työkaveri oli tulossa kyllään ja oma sisko puolisoineen seuraavana päivänä niin ajattelin kokeilla onnistunko vieläkään.

Halusin kokeilla miten tulen toimeen vaahtokarkkifondantin (MMF) kanssa joten valmistin sellaisen levyn päälle. Muistanpa tehdä ohuempana sitten ensi kerralla. Värjäsin levyä Bake & Partystä ostetulla pinkillä elintarvikespraylla. "Sabluunana" toimi kakkupaperi.

Ruusut ja kukat marsipaania, ruusun ja mmf:n ohje taas Marielta. Lehdet on suklaata ja kaupasta valmiina hankitut. Pursotusta en ossaa vielä (ja sen kyllä huomaa), kermavaahtoa värjäsin kaakaolla.

Pohja on 5 munan kaakaolla maustettu taas, ja täytteenä anopin tekemää vadelmahilloa (just sopivaa) ja (ylläri!) mansikkakermaa. Kostutin Spritellä.

920000.jpg

Opinpa monta asiaa tämän kakun kanssa.  

1. Kakkupaperia ei laiteta alle jo siinä vaiheessa kun leikataan, kostutetaan, täytetään ja jätetään päiväksi kostumaan.

2. Vaahtokarkkitaikinaa en tee enää silloin ko olen vauvan kanssa kahdestaan kotona. En päässy irti ja toinen tahtoo sylliin.

3. Kermaa voisi varata tarpeeksi heti. Pursotin kahdesti.

Lisäksi pistän muistiin että ei kannata ehkä sittenkään tehdä viidelle hengelle kahville nuin isoa kakkua, varsinkaan jos yksi ei pääse tulemaan.