1083632.jpg

Tämmöinen kokeilu tällä kertaa. Näin noissa ulkomaisissa verkkokaupoissa muotoilusuklaata ja ajattelin että haluan, mutta painonsa kanssa ne nostavat postikuluja sen verran etten ole viitsinyt tilata. Sitten luin Ullan blogista että olisi mahdollista tehdä itse muotoilusuklaata glukoosin kanssa, ja ajatus jäi kytemään. :) Kaapista löytyi vielä apteekin nestemäistä Rakettiglukoosia, ja päätin kokeilla sillä.

Googlettamalla löytyi ohje, jossa käytettiin 200g tummaa suklaata ja 60 ml glukoosisiirappia, puolitin itse tämän. Ohjeen mukaan suklaa sulatetaan, annetaan vähän jäähtyä samalla sekoittaen, ja sitten mukaan sekoitetaan glukoosi. Sekoitetaan kunnes täysin sekoittunut ja tasaista. Seos muovipussitetaan ja laitetaan kovettumaan pakkaseen, n. kaksi tuntia pitäisi mennä siinä. Tässäpä tuli ongelma, en tiedä johtuiko siitä että seosta oli puolet vähemmän kuin alkuperäisessä, mutta noin puolessatoista tunnissa seokseni oli suurinpiirtein jäätynyt. :) Varmaan jääkaappikin olisi toimiva vaihtoehto. Sulattelin seosta sitten mikrossa, ehkä vähän liikaakin, ja tuntui että meni ihan pilalle, tarttui kiinni sormiin ja muutenkin vaikia tapaus. :>

Kuitenkin, ohjeessa käskettiin jäähtymisen jälkeen vaivata kunnes tasaista ja muotoiltavaa, niinkö marsipaani. Joten minä vaivasin sitä pussissa sitten, etten sotke joka paikkaa, ja kyllähän siitä sellaista muovailtavaa tuli. Annoin kuitenkin vielä vähän levätä ennen muovailua, pussissaan ilmatiiviissä rasiassa. Kuivuu kuitenkin jos ilmaa saa. Lepääminen venähti, kun oli muutakin tekemistä, ja pari päivää valmistuksen jälkeen pääsin vasta muovailemaan. Ensin tuntui ettei siitä mitään tule, nimittäin ainakaan minä en saanut siitä sellaista marsipaanin kaltaista, että olisi voinut ohueksikin kaulita, rupesi murenemaan kun yritin. Joten jäi ruusut tekemättä. En kyllä osaa niitä vielä marsipaanistakaan kunnolla, mutta huvikseni olisi yrittänyt. :) Nallen siitä kyllä sai aika helposti, vähän näkyy rakoilua siinäkin, mutta olen tyytyväinen.

En kyllä ihan heti tee uutta satsia, nokare on vielä tuolla kaapissa, jos siitä jaksaisi joskus väkertää jotain. Sen vielä sanon, että tulee aika kalliiksi käyttää tuota rakettiglukoosia, kun TalkaMat:sta tai Ullanunelmasta saa kuitenkin enemmän ja halvemmalla. Ehkä vielä parempaakin, en tiedä itse kuinka paljon eroa on glukoosisiirapilla ja nestemäisellä glukoosilla. Jos joku on jo kokeillut näillä verkkokauppojen glukooseilla, niin olisi mukava käydä katsomassa millaisia luomuksia on saatu aikaan. :)