1229927.jpg

Halusin taas kokeilla jotain, ulkonäöltään olisi voinut tulla parempikin. Mutta maku oli erinomainen, kakku meni kahdessa päivässä, eikä syöjiäkään ollut monta. Ei liian makea, ja mielestäni "ilmavahko". :)

Ensin peitin halkaisijaltaan 24cm irtopohjavuoan pohjan leivinpaperilla. Pohjaksi viipaloin halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuoassa paistetun 3 munan sokerikakkupohjan kolmeen osaan ja asettelin pohjapalan suuremman vuoan pohjalle. Kostutin spritellä. Päälle kaadoin täytettä, vähän liian vähän, ei tullut selvästi näkymään rajat, ja asettelin täytteen päälle seuraavan pohjaviipaleen. Kostutin ja täytin. Viimeisenä asettelin kakun "kannen" vuokaan, kostutin, ja täytin vuoan lopulla täytteellä. Annoin hyytyä jääkaapissa yön yli. Koristeina marsipaanikukkia ja lemon-limesuklaata.

1229931.jpg

Täytteen sävelsin "mitä kaapista löytyy" -periaatteella, se sisälsi seuraavaa:

* 1 prk (200g) Sunnuntai Sitruuna (tuorejuuston tyyppinen kasvirasvavalmiste)

* 1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa

* 3 prk mangososetta (esim. semper/piltti)

* 2-2 1/2 dl sokeria

* n. 1 1/2 tl vanilja-aromia (vaniljasokerikin käy varmasti)

* 8 liivatelehteä (käytin 4 lehteä ja loput jauhetta, ainakin, olen turhan vainoharhainen tämän suhteen, vähempikin olisi riittänyt?)

* tilkka kiehuvaa vettä (tuli tilkan sijasta loraus kun en ajatellut mitä teen)

* 5 dl vispikermaa

Pehmitä tuorejuusto ja kasvirasvavalmiste vatkaamalla esim. yleiskoneessa/sähkövatkaimella, lisää sokeri, vanilja-aromi ja mangosose. Vatkaa tasaiseksi. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi. Liuota liotetut (kylmä vesi, >5 min.) liivatteet/liivatejauhe kiehuvaan veteen, anna jäähtyä pikkuruinen hetki (en tainnut antaa :>) ja kaada tuorejuustoseokseen samalla sekoittaen. Sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon kermavaahto ja levitä kakulle.