Koska munaton vaniljainen vadelma-mansikkatorttu olisi ollut ehkä liian pitkä nimi.

967046.jpg

Ajattelin että olisipa mukava kutsua kahville immeisiä. Kananmuna-allergian aiheuttamat vaatimukset tuntuivat tosin vähän pelottavilta alkuunsa, mutta lopulta ajattelin että kai se on kokeiltava.

Yritin siis tehdä munatonta kakkupohjaa. Säälittävä lätty tuli siitä, ei kohonnut yhtään ja painoi sitäkin enemmän. Jäi vielä raa'aksikin sisältä, mutta tämänpä huomasin vasta kymmenen aikaan illalla, kun piti ruveta täyttämään kakkua. Eihän siitä tullut mitään, ja äkkiä piti keksiä jotain muuta. Vaniljakreemin ja vadelmamoussen olin jo ehtiny vatkata valmiiksi. Tällaiseen piirakkaan päädyin. Oli muuten loppujen lopuksi yllättävän hyvvää.

 

Pohja

100g margariinia/voita
3/4 dl sokeria
1 dl kermaa
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Tein taas tuon kaksinkertasena, kun en vaan opi, ja liikaahan siitä tuli. Vaahdota notkea margariini/voi ja sokeri, ja sekoita keskenänsä loput kuivat aineet. Lisää voisokeriin kerma ja lopuksi jauhot. Levitä voijeltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan (n. 30 senttiä halkaisijaltaan).

Täyte

4 dl vaniljakreemiä (noin) 
Mansikoita tarpeeksi (en mitannu)

Levitä vaniljakreemi pohjan päälle, ripottele joukkoon mansikat ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minnuuttia.

967025.jpg

Tuollasena se tuli uunista. Annoin sitte jäähtyä yön yli ja aamusella levitin päälle blå bandin valmisjauheesta vatkatun vadelmamoussen. Sekä vähän koristeita. Valamis!